torstai 21. toukokuuta 2020

Nessan lääkityksen vaihto

Nessa on edelleen oireillut jonkun verran närästyksellä/vatsaoirein. Sen lisäksi olen puhunut eläinlääkärin kanssa mahdollisista sairauden/lääkityksen mukanaan tuomista luonteenmuutoksista. Nessan reaktioherkkyys on jotenkin tosi käsittämätöntä. Nessaa siirretään tällä hetkellä kortisonilääkitykseltä siklosporiinilääkitykselle (Atopica). Kortisonista ei saatu lopulta haluttua apua, sen nostoista ja laskuista huolimatta. Tästä syystä kokeillaan toimisiko siklosporiini paremmin Nessan sairauden hallintaan. Atopicassa on myös haittavaikutuksensa, mutta niiden ei pitäisi olla yhtä "pahoja" kuin kortisonista saadut.

Nessa on syönyt kortisonia yli 5 kuukauden ajan ja minua kieltämättä jännittää tosi paljon kortisonin lasku ja poisjättö. Syyllistin alkuun itseäni siitä, että miksi takerrun Nessan pieniin oireisiin, otan yhteyttä sen eläinlääkäriin ja olen valmis vaihtamaan lääkitystä. Tämän olen antanut itselleni anteeksi. En minä voi tietää, kuinka pahoilta ne pienetkin oireet koirasta tuntuvat ja kuka muu siitä huolehtisi, jos en minä?

Olen käynyt paljon erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, mitä tehdä Nessan kanssa. Jokainen vaihtoehto on mielestäni tosi negatiivinen. Paitsi se, että Nessan lääkitys tepsii ja kaikki muuttuu hyväksi taas yhtäkkiä. On jotenkin karua käydä näitä asioita läpi mielessään reilu 2-vuotiaan koiran kanssa. Tämä on jotenkin ihan järkyttävän vaikeaa itselleni ja olen joutunut opettelemaan antamaan anteeksi näille ajatuksilleni. Tämä on ollut paljon koiran hyvinvoinnin, ominaisuuksien sekä omien voimavarojen puntarointia.

Tällä hetkellä mennään Nessan kanssa päivä kerrallaan ja nyt katsotaan kuinka uusi lääkitys siihen
vaikuttaa. Viimeistään heinäkuussa meillä on kontrollikäynti eläinlääkärin luokse. Nessan sterilointi on minulla aika päällimmäisenä harkinnassa. Jos siklosporiinilääkitys toimii Nessalla, niin siirrän sen EJ-rekisteriin ja yritetään hakea poikkeuslupaa kennelliiton alaisia näyttelyitä ja kilpailuja ajatellen. Poikkeuslupa on mahdollista saada siklosporiinilääkitykselle, mikäli sitä käytetään atopiaan tai muihin iho-ongelmiin. En tiedä onko sitä mahdollista saada autoimmuunisairauden kanssa, mutta aion yrittää asiaa mikäli tilanne tulee mahdolliseksi.

Metsässä juokseminen on sen lempipuuhaa, minkäpä koiran ei! Siitä pienestä pennusta on kasvanut lopunkaiken hyvin kuuliainen koira ja on tilanteesta huolimatta hyvin rakas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jamosch Dana "Dansku"

Dansku muutti minun luokseni loppukesästä 2014. Olen lapsuuteni kasvanut saksanpaimenkoirien keskellä ja minulla oli suuri salainen haa...