maanantai 23. tammikuuta 2017

Ja jos siirryttäis vuoteen 2017

Ollaan uudessa vuodessa 2017. Viime vuosi oli aika hiljainen vuosi meidän koiraharrastusrintamalla. Käytiin parit näyttelyt ja vietettiin pääasiassa aika hiljaiseloa kaikilta osin. Käännettiin uusi sivu meidän elämässä, kun muutettiin pois Kannuksesta ja aloitettiin elämää Ähtärissä. Pitkään mun on pitänyt tännekin kirjoittaa, mutta aina jos tulee muuta, niin tämä jää. Oon yrittänyt petrata, mutta ehkä vähän laiskasti. Tykkään kirjoittaa, enkä tiedä miksi oon jättänyt sen niin vähälle viimeisen vuoden aikana.

Viime vuodelle asetin paljon tavoitteita, mutta lopunkaiken suuri osa niistä jäi toteutumatta. Ainoat tavoitteet taisin toteuttaa Tiitin kanssa. Tiiti kävi paimennustaipumustestissä ja luustokuvissa. Luustokuvissa minun elämäni mureni täysin enkä vieläkään koe olevani ehjä sen koettelemuksen jälkeen. Niin elävästi muistan sen pahan olon ja luulon siitä, etten ikinä tule saamaan itseäni kasaan riittävän hyvin. Vuosi sitten iloitsin siitä, että Tiitistä tuli minun oma koirani enkä missään tapauksessa kuvitellut vuoden kuluttua asioiden olevan näin.


Toivoin vuoden 2016 olevan suopeampi kuolemien osalta. Vuoden 2015 kesällä kuoli Särmä, joulukuussa Helmi. Vuosi 2016 ei ollut sen reilumpi, kun sanoin syyskuussa lopullisesti hyvää yötä syliini nukahtaneelle Tiitille. Minun pienelle tappajagöötille. Edelleen kyseenalaistan omia päätöksiäni: miksi en kuvannut koiraa aiemmin, miksen yrittänyt kipulääkitä sitä, miksen uskonut kun minulle sanottiin ettei se ole terve, oliko oikein lopettaa se.

Olen saanut opetella antamaan itselleni anteeksi ja joutunut vakuuttamaan itseäni siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin rankasti. Syyllisen etsiminen ei auta yhtään ketään missään. Syksyn ja talven olen myös opetellut olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Yrittänyt hokea itselleni, ettei mun tarvitse perustella mitään kenellekään ja etten ole tilivelvollinen mistään kenellekään. Teen asiat just niin, miten parhaalta tuntuu eikä mun tarvitse selittää sitä kenellekään. Edelleenkään en ole sitä oppinut, mutta alkanut ainakin oivaltamaan paremmin. Nyt tekisin joitain asioita toisin mitä kuluneen vuoden aikana, mutta onneksi virheistä oppii ja voin olla tekemättä niitä jatkossa.

Kesäkuussa Toivosta tuli minun oma koirani ja olen ihan tajuttoman onnellinen siitä. Dansku ja Toivo yhdessä on pitäneet mut järjissäni loppuvuoden myllerryksessä. Ei olla treenattu mahdottomasti koko vuonna, en ole ollut yhtään tyytyväinen meidän treenituloksiin. Mutta meillä on ollut silti hyvä vuosi. On tehty rallattelutottiksia, Danskun kanssa käytiin vepeilemässä, Toivo kävi näyttelyissä ja paimentamassa. Toivo oli luustokuvissa lokakuussa täysin terve. Mä olen näihin asioihin täysin tyytyväinen. Mulla on kaks maailman parasta koiraa.

Tällä hetkellä meidän laumassa on kolme koiraa. Ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn jälkeen. Stressasin etukäteen kovasti sitä, että mitä tästäkin vielä tulee. Etten pärjääkään kolmen koiran kanssa. Ja kuinka elämä on niin paljon hankalampaa. No ei se ole. Alma tuli meille hoitoon maaliskuun loppuun - huhtikuun alkuun asti. Alma on minun äidin ensimmäisestä pentueesta, Ihanhelmi Aito Frendi, Martan tytär. Kaikki se stressi oli ihan turhaa ja musta on itseasiassa ihan kiva, kun talossa on kolme koiraa.


Tää varmaan riittää joutavaksi höpöttelyksi tänään. Seuraavaksi jotain pientä, ihan vaan koska haluan olla urpo ja pakottaa itseäni tuloksiin. Pienikin riittää kannustamaan siihen, että edes jotain kivaa keksittäisiin. Niinpä tässä ensi vuodelle puuhaa:

DANSKU
- Nyt vihdoin ne luustokuvat!! Selkä, ranteet, miksei lonkat ja kyynärätkin uudelleen jos kerta nukutetaan. Haluaisin myös silmäpeilauksen, mutta luustokuvat tuntuu itselle paljon tärkeämmiltä nyt.
- Treenataan sitä tokoa ja lähdetään kisaamaan!! Mulla on potentiaalinen fiksu koira, jonka kanssa tehdä. Siispä tehdään ja petrataan nyt oikeasti. Ruutu, ohjatun kapulat, metallikapula (sorruin ostamaan viikonloppuna), merkki ym odottaa treeniä laatikossa!!
- Jatketaan vepeilyä keväällä-kesällä, kun treeniryhmä herää henkiin. Dansku sai syksyllä niin kovasti kehuja, että katellaan edettäiskö tällä puolella yhtään mihkään.
- Sitten me mennään sinne näyttelyyn! Ois jo korkea aika järkyttää ihmisiä ja painua näyttelypuudelin kanssa kehään.

TOIVO
- Pari näyttelyä, toivottavasti tänä vuonna saatais se ensimmäinen SERT!
- Lähdetään tekeen pohjia siihen tokoon (mennään jopa kurssille alkuvuodesta nyt!!). Ei vaadita liikaa, hölmöillään omaksi haluksi. Meillä ei oo kiire minnekään, mutta jos nyt lähettäis liikkeelle niistä alon liikkeistä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Koiramessut 2016

Viime viikonloppuna oli Helsingissä Koiramessut ja samalla Suomen suurimmat koiranäyttelyt. Toivo oli tosiaan ilmoitettu sunnuntaille Voittaja -näyttelyyn. Täällä oli tuomarina Kirsi Honkanen ja näyttelyyn oli ilmoitettuna 39 gööttiä. Näistä 34 oli paikalla sunnuntaina.

Toivo sai paljon eri ihmisiltä kehuja ihanasta luonteestaan. Onhan se aina ihana ja iloinen, rakastaa kaikkia. Sellainen kuuluukin olla. Ei ollut ilo silmälle katsoa näyttelyssä aggressiivisia länsigöötanmaanpystykorvia. Lauantaina yksi junioriluokan uros oli päässyt karkaamaan omistajaltaan ja oli yrittänyt käydä toisen koiran päälle. Ikinä en voisi tällaista kuvitella omalle kohdalle. Toivo ei kaikista tykkää, mutta jos noin käyttäytyisi niin meillä ei olisi kyllä mitään aikomustakaan lähteä julkisille paikoille muille hallaa aiheuttamaan.

Toivo sai yksilöarvostelusta erinomaisen ja oli lopulta junioriluokan neljäs. Junioriluokassa oli kuusi koiraa, joista kaksi sai jotain muuta kuin erinomaisen. Erinomaista me lähdettiinkin sieltä hakemaan ja edelleen olen todella tyytyväinen. Minulla on kotona todella kivannäköinen uros ja selkeästi sillä on päässä palikatkin kohdallaan paremmin kuin joillain muilla. Tarkkana sitä vaan saa nykyään olla tämänkin rodun kohdalla, kun niitä huonompia yksilöitä tulee kokoajan lisää.

Toivon näyttelyarvostelu: "Sopivan kokoinen, melko hyvälinjainen pää. Hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula. Ylälinja saa vakiintua. Sopivasti eturintaa. Runko saa iän myötä täyttyä. Riittävä raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Kevyet liikkeet, hyvä askelpituus. Hyvä karvapeite, iloinen kehäkäytös."

Alkuun Toivoa vähän jännitti messukeskuksessa suuressa väenpaljoudessa. Jos isot koirat alkoivat haistella sitä kesken meidän kävelyn, niin sitä alkoi selkeästi jännittää enemmän ja oli vähän vaisumpi. Kun päästiin ahdistavan koiran luota pois, niin iloinen toiveikas Toivo oli taas takaisin. Missään kohti ei häntä laskenut koipien väliin sen takia, että olisi liiaksi pelottanut. Käytiin Toivon leikkikaveria Jamesiakin moikkaamassa ja voi sitä iloa, kun pieni göötti kieri ja pyöri maassa kaverinsa edessä. Toimintakyky sillä kyllä täysin säilyi koko messukeskuksessa olemisen ajan. Junassakin matkusti oikein reippaasti, vaikka messukeskukseen mennessä menojalka vähän liikaa vipattikin.

Paljon tuli koirakamaa taas messarista mukana kotiin. Niin treenileluja kuin muitakin treenikamoja, eläimille ruokaa ja lenkkikamppeita. Jospa näillä taas ensi vuoteen asti selviäisi! ;) Paljon olisi ollut kaikenlaista muutakin mitä shoppailla, mutta johonkin se raja varmaan täytyy vetää. Ainakin tuli nyt kaikkea tarpeellista. Metallikapulan haluaisin vielä saada hankittua Danskulle, mutta ikään raaskinut laittaa sitä 20 euroa siihen. Vaikka ei se nyt lopunkaiken suuri hinta ole, kun miettii sitä että mihin kaikkeen muuhunkin sitä rahaa tulee laitettua. Mut jospa vielä!

Olen katsonut meille alkuvuodelle koiranäyttelyitä, joita varten haen myös Alman Ähtäriin. Alma pääsee kiertämään Toivon kanssa muutamassa näyttelyssä ja katsellaan mitä tuomarit tästä kaksikosta tuumaavat. Alma tulee samalla myös opettelemaan vähän käytöstapoja, mitä ei nyt minun omatkaan koirani täysin noudata ;) Mutta katsellaan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Toivon terveystulokset

Toivon kaikki terveystulokset ovat nyt tulleet Kennelliitosta. Mulla on kaikinpuolin siis terve koira! Mä oon niiiiin onnellinen!! Alla vielä niin tulleet tulokset kuin jo aiemmin tutkitutkin.

Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Selkä VA0, LTV0
Polvet 0/0
Silmät OK

Ilmoitan Toivon Suomen Voittaja -näyttelyyn eli meidät voi tavata Helsingissä joulukuun toisena viikonloppuna. Toivo on kumpanakin päivänä paikalla, sillä lauantaina Toivo on myös ständillä edustamassa rotua.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Vantaan pikavisiitti

Lähdettiin eilen reissuun koirien kanssa ja suuntana oli Vantaa. Nyt ollaan jo junassa matkalla takaisin kotiin. Tehtiin vuorokauden pikavisiitti, sillä Toivo luustokuvattiin eilen Mevetissä Per Axelssonin luona. Gööttiporukka järjesti joukkokuvauksen, jonne sitten ilmoittauduin Toivon kanssa.

Toivolta kuvattiin eilen lonkat, kyynärät ja selkä. Mikään paikka sillä ei ole rikki ja se on se pääasia. Lonkat ei ole täysin priimaa, muut näytti hyvältä. Lonkista en ota stressiä, sillä ne näyttivät paljon paremmilta mitä Tiitin lonkat. Tulee takaisin kennelliitosta ihan minä tulee niin tyytyväinen oon. Nivelrikkoa siellä ei ollut, toinen lonkka vaan toista löysempi. Kennelliiton tuloksia odottelen jo tälle viikolle, mutta selkälausuntoa en pysty maksamaan ennen ensi viikkoa. Lonkka- ja kyynärlausunnot oli maksettu jo etukäteen. Eläinlääkärireissu tuli maksamaan 60 euroa enemmän kuin mihin olin varautunut, joten selkälausunto pääsee nyt odottamaan sitten jos kerkeää aiemmin tulla.

Tuntuu, että kauhea kiire ollut kokoajan ja päivistä loppuu tunnit kesken. Nyt tulee vielä niin pian pimeääkin, että tuntuu päivän olevan ohi ennen aikojaan. Huominen mulla on vielä vapaapäivänä ja toivottavasti päästään koirien kera reenaamaan! Ikävää säätä lupailtu loppuviikkoa varten, mutta kovasti elättelen ainakin toiveita ettei se ihan niin hirveä ole mitä on säätiedotuksissa näkynyt.

Tää oli nyt tällainen pikainen päivitys. Jostain ois revittävä aikaa tän bloginkin päivittämiseen!

tiistai 11. lokakuuta 2016

Hyvää mieltä ja reeniä reeniä!

Välillä kauheen huono omatunto kaikesta. Mut tänään mä oon ollut pitkästä aikaa niin onnellinen. Lähes joka ilta poltan kynttilää Tiitille ja toivotan sille hyvät yöt. Helmi ja Särmä murut pitää huolta mun pienestä Tiitistä eikä mun henkinen huono olo tilannetta täällä helpota. Pikkuhiljaa osaan olla sujut asian kanssa. Kohta siitä on kuukausi, kun lähdettiin Tiitin kanssa eläinlääkäriin. Huomenna olisi Tiitin 3v synttärit ja huomenna saa olla mahdoton ikävä.

Tänään alotin taas vetämään yhtä tokokurssia. Piti aloittaa jo syyskuussa, mutta erinäisistä syistä päädyin lykkäämään kurssin aloitusta lokakuun puolelle. Jatketaan saman porukan kanssa kuin aiemminkin, tällä kertaa tokon alokasluokan liikkeiden parissa. Mulla oli kivaa, toivottavasti kurssilaisillakin tulee olemaan! Tokojutuista löydän niin mun intohimon ja tykkään opettaa niitä muillekin.

Mulla olis ihan sikana kirjoitettavaa, kuten oon aiemminkin maininnut. Faunataren lisäravinteista yritän kirjoittaa vielä tällä viikolla, koska pitänyt tehdä se jo kauan sitten! Kaikkeen ei vaan oo meinannut fiilistä löytyä, mutta jospa tässä nyt kun asiat pikkuhiljaa järjestyy. Tilasin syyskuun puolella meille ohjatunnoudon kapulat, ruutunauhaa ja kartioita. On päästy jo vähän treenaamaankin, mutta treeniä treeniä kaivataan kovasti! Mä niin kovasti haluan kisaamaan ensi keväänä, että tässä löytyy meille sitten projektia talven ajalle. Harmi vaan kun ei pääse sisälle treenaamaan, niin pakko tuolla ulkona viihtyä.

Kerettiin Danskun kanssa syksyllä perehtyä vesipelastukseen ja keväällä olisi tarkoitus jatkaa sen harrastuksen parissa. Itseä alkoi kovasti kiinnostamaan ja Danskukin sai treeniporukalta kehuja. Kiva, kun Ähtäristä löytyy aktiivinen vepeporukka, joten on edes joku mitä päästä sitten kunnolla tekemään halutessaan! Oon aina tykännyt pitää harrastukset avoimena kaikelle uudelle. Vepestä voisi saada oikein hyvin tehtyä Danskun jutun!

Pari hassua pistoa on päästy tekemään hakua. Lähinnä sellaista testailua, että vieläkö koiran nenä pelaa. Ja kyllä se on pelannut! Hakuporukkaa on kasailtu ja toivon että treenaamaan päästään vielä pariin kertaan tälle syksyä. Hausta tykkään itse ja koirakin tykkää. Esineruutua ollaan yritetty treenata kanssa muutamia kertoja. Pallo löytyy metsästä, mutta ei muilla oikein väliä oo. Siitä on saatu neuvotella pariin kertaan, että tuodaanko ne muutkin esineet pois sieltä. Koiran nenä pelaa kyllä ja löytää esineet, mutta ei koe tarpeelliseksi lähteä niitä tuomaan minulle.

Vajaa kaksi viikkoa jäljellä Toivon luustokuvauksiin. Ei tarvitse varmaan sanoa, että minua jännittää ihan älyttömän paljon. Olen hokenut itselleni sitä, ettei kaksi koiraa peräkkäin voi olla rikki. Mutta kyllähän ne voi. Ois ihan älyttömän huonoa tuuria kyllä. Toivon kanssa vaan olisi eri tilanne kuin Tiitin kanssa. Toivo ei oireile kipua millään tavalla, hyppii pomppii ja loikkii menemään eikä mikään vaivaa. Sen puolesta mulla on todella helpottunut olo. Tiedostan, ettei stressaaminen asioita muuta, enkä toisaalta jaksaisi kuluttaakaan itseäni stressaamalla. Silti vähän jännittää. Onhan kyseessä kiva tuontiuros Ruotsista! Seinäjoen näyttelyynkin aika vaan vähenee, jännä nähdä mitä tuomari siellä Toivosta tuumaa. Messariin pitäis se kanssa ilmoittaa vielä.

Mutta tää oli tällainen hyvänmielen purkaus! Toivottavasti näitä kivoja päiviä tulee syksyn mittaan, vaikka lähestyvä talvi vähän synkistääkin mieltä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tiiti

Kirjoittaminen on aina rauhoittanut mua paljon ja ollut mulle se oma tapa purkaa mieltä. Saa kirjoittaa ja sanoa asiat just niin miltä parhaaks tuntuu. Ei tarvii miettiä ketään muuta, vaan saan purkaa asioita ihan omaan tapaani niin miten haluan. Niin aion tehdä nyt ja jatkossakin. Keneenkään ihmiseen en suoraan viittaa enkä halua puhua ihmisistä selän takana pahaa blogitekstien kautta, mutta asioita haluan pohtia ja miettiä ylipäänsä tarkemmin.

Tiitin luustokuvien tulokset tulivat siis tällä viikolla. Lonkat C/C, kyynärät 0/0, selkä VA0, SP0 ja LTV2. Lausunnossa luki myös, että VA rajatapaus alikehittyneen kylkiluun takia.
Minun omat ajatukset selkenee tässä pikkuhiljaa, kun alan päästä pahimmasta luopumisen tuskasta yli. Mun elämä romahti sinä hetkenä, kun näin ne kuvat eläinlääkärissä näytöltä ja eläinlääkäri selitti mulle mikä niissä on vikana. Sanat mureni suuhun, kun aikani pohdittuani sanoin että lopetetaan Tiiti. Oli niin lähellä, etten pyörtänyt kaikkia päätöksiäni ja lähtenyt eläinlääkäristä kotiin Tiitin kanssa kipulääkkeiden kera. Nyt kun päiviä kuluu ja ajatukset selkenee, ymmärrän tehneeni täysin oikein. Se syyllisyys mikä minun hartioitani painoi ensimmäiset päivät on vähän jo väistänyt.
Tiiti oli aina ihana touhottaja ja se halusi olla asioissa mukana. Pentuna se menetti toimintakykynsä herkästi erilaisilla alustoilla ja kun sitä pelotti. En pysty täysin laittamaan Tiin alusta-arkuutta sen lonkka- ja selkävian syyksi, koska Tiiti oireili luovutusikäisestä pennusta asti - toki se on mahdollista että kaikki on silti luustovian syytä. Luovutusikäisen pennun kanssa me emme vain tienneet sen oireilevan jostain, kaikki selvisi pikkuhiljaa. Minä olen puolustellut puolivuotiaan Tiitin takaliikkeitä sanomalla sen olevan vielä kömpelö pentu ja väittänyt ettei se hallitse takajalkojaan. Ei se sitä ollut. Jos jonkun muun koira olisi ikinä liikkunut niin, niin olisin väittänyt sen olevan sairas. Mutta omalla kohdalla en vaan halunnut uskoa siihen pahimpaan.

Tiiti käänsi oikeaa jalkaansa sisäänpäin ja erityisesti oikean jalan liike oli nyt huono. Molempien jalkojen liikkeet olivat huonot, mutta oikea jalka erottui tästä erityisen selkeästi. Lausunnossakin lukee, kuinka kummankin jalan liike oli huonoa, mutta erityisesti oikean. Eläinlääkäri kopeloi jalan koiran hereillä ollessa sekä rauhoituksessa. Sen lisäksi polvet kuvattiin. Ristisiteet oli ok ja polvi oli kuvissakin normaali. Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että Tiitin oikean polven kierukassa olisi saattanut olla jotain ehkä tapaturman aiheuttamaa vikaa. Tämä on mahdollista, vaikka Tiitille ei ikinä sellaista tapaturmaa olekaan sen jalkaan sattunut mitä se olisi oireillut. Vaikka sen polven kierukassa olisikin ollut vikaa, ei se olisi selittänyt Tiitin takajalkojen liikettä pelkästään sillä. Tiitin jalat heiluivat mukana kuin spagettia vaan eikä se yhtään tuntunut hallitsevan niitä. Näin se oli luovutusikäisestä pennusta asti. Jos tämä olisi ollut tapaturmasta aiheutunutta, tapaturma olisi tapahtunut Tiitille jo pentulaatikossa. Tällaista tapaturmaa ei kuitenkaan ole tietojeni mukaan tapahtunut, joten sen puolesta suljen sen mahdollisuuden pois. Ei niin tervettä luustoaan se koira oireili niillä liikkeillään eikä kierukkavammaa.
Rakastin sitä koiraa koko sydämestäni ja kaikkeni tein sen eteen. En jaksa kuunnella sellaista tyhjänpäiväistä länkytystä siitä, etten olisi niin tehnyt. Minun elämä helpottuu nyt aika reippaasti, kun Tiitiä ei enää ole - tiedän sen. Ei tarvitse stressata miten toimin koirien kanssa kun pitää lähteä reissuun tai mitä Tiiti tuumaa hoidossa/mukana reissussa. Ei tarvitse joka päivä arjessa nähdä koiran silmistä sitä ahdistusta ja antaa sille sen vaatimaa aikaa ja tilaa. En keneltäkään tule kiistämään sitä, etteikö elämä tule helpottumaan nyt ihan suunnattoman paljon. Mutta jos mä olisin saanut valita, olisin mieluummin ottanut luustoltaan terveen alusta-aran koiran, jonka kanssa olisin saanut elää vielä useita vuosia. Ikimaailmassa en olisi halunnut Tiitistä luopua, mutta kipulääkeleikkeihin en olisi voinut sen kanssa lähteä.
Tiiti rakasti talvea. Se tykkäsi riehua lumessa muiden koirien kanssa. Ylipäänsä se rakasti vapaana lenkkeilyä ja täysiä juoksemista. Silloin se oli maailman onnellisin. Vielä sunnuntaina tarjosin sille mahdollisuuden olla maailman onnellisin koira. Se sai painaa metsässä Danskun ja Toivon kanssa ja oli ihan tajuttoman onnellinen. Silti tulee tosi paha mieli viime talvesta, kun vuorotellen oli loskaa ja pakkasta. Pihalla oli kamalan liukasta ja Tiiti ei halunnut liikkua siellä. Annoinkin sille usein mahdollisuuden mennä vapaana ja se sai etsiä omat reittinsä omaan tahtiin. Hihnassa se sai musta kuitenkin tukea ja miellyttääkseen tuli mukana. Nyt vaan pohdin kuinka kipeää siihen on se liukkaalla lenkkeily tehnyt.

Olen miettinyt kynsienleikkuuasentoja. Muiden meidän pikkukoirien kynnet on leikattu aina sylissä selällään ollen. Tiiti ei tykännyt siitä. Pitkään yritettiin niin, kunnes aloin tehdä kynsienleikkuun Tiitin kanssa Tiitin tyylillä. Se sai seisoa minun sylissäni tai sitten yritin saada sen oma-aloitteisesti käymään kyljelleen viereeni nukkumaan. Yleensä kynsienleikkuu sujui niin hyvin ja Tiitikin oli tyytyväinen. Oli mahtanut tuntua erittäin epämiellyttävältä se, kun sitä alkuun yritettiin pakottaa olemaan sylissä selällään. Vähän parempaa mieltä itselle tuo se, että muutettiin tapaa koiralle ystävällisemmäksi huomatessamme tapa sille epämiellyttäväksi. Äiti ei Tiin hoidossaoloaikana leikannut sen kynsiä ollenkaan sen takia, ettei Tiiti ollut sen kanssa yhteistyöhaluinen. Tiiti ei luottanut muihin tarpeeksi ja osannut rentoutua niin pyydettäessä.
Muistan sen kerran, kun sängyssä oikaisin jalkani ja se osui Tiitin takaosaan. Tiiti kävi hampailla minun jalkaan kiinni. Ei jäänyt jälkeä, mutta varotti. Ei se ikinä enää sen jälkeen toistunut, vaikka tahallisesti pari kertaa yritin. Tämän yhden kerran selitin itselleni sillä, että se ajatteli Danskun/Toivon härnäävän sen unta. Koirille ja Epulle Tiiti silti murisi nukkuessaan. Se halusi olla rauhassa. Tiiti oppi vasta reilu vuotiaana nukkumaan edes kyljellään ja rentoutumaan nukkuessaan. Sen selkään oli mahtanut tuntua ikävältä ja koirasta oli ollut helpompi nukkua kasassa. Tiiti oli aina yleensä sellainen sohvakaveri. Nukkui kainalossa ja halutessaan tuli myös syliin tallustelemaan. Kun Tiiti tuli hoidosta kotiin, se nukkui paljon omissa oloissaan makkarissa jos olin muiden koirien kanssa olkkarissa. Se hakeutui selkeästi omaan rauhaan turvalliseen paikkaan nukkumaan. Se omalta osaltaan lisäsi mun ahdistusta ja stressiä tulevien luustokuvien suhteen.
 Kun Tiiti nukkui eläinlääkärissä mun sylissä, kerroin sille niin moneen kertaan kuinka paljon sitä rakastan ja kuinka pahoillani oon sille kaikesta. Tää tekee muhun niin kipeää, sillä en edes mun pahimmissa kuvitelmissa pystynyt kuvitella tilannetta tällaiseksi. Pelotti etten saa tietää mistä Tiiti on kipeä, mutta sain tietää koiran olleen kipeä mahdollisesti koko sen elämän ajan. Ikävä on ihan suunnaton, mutta lohduttaa aika paljon tieto siitä, että sen on nyt kaikki hyvin.
Tää on aiheuttanut niin paljon pahaa niskaan. Ei KUKAAN voinut aavistaa, että asiat olisi Tiitin kanssa näin. En ole syyllistämässä Tiitin tilanteesta yhtään ketään enkä halua Tiitin tilanteella pahaa kenellekään. Haluaisin vain herättää ihmisiä siihen, että näinkin voi asiat olla tietämättä. En kaipaa lisää syyllistämistä, mutta jos on pakko puhua paskaa niin tulkaa sitten puhumaan suoraan päin naamaa niin voidaan asiat selvittää ja niistä keskustella.

Mulla olis ihan hirmuisesti muitakin juttuja kirjoiteltavana, mutta aika ja energia on mennyt näiden juttujen läpikäymiseen nyt. Yritän raapustella tännekin sitten, kun vaan tuntuu siltä että kunnolla kykenee.

tiistai 20. syyskuuta 2016

RIP Wäliharjun Dallas Diwa 12.10.2013 - 19.9.2016

Taivaalla loistaa nyt toista yötä yksi uusi kirkas tähti. Eilen sanoin Tiitille viimeisen kerran hyvää yötä ja kerroin että rakastan sitä ihan suunnattoman paljon. Se pelko oli jo kun kuviin lähdettiin ja kun kuvat näin, niin päätös oli selvä. Nyt ikävöidään ja odotetaan kennelliiton virallista lausuntoa, mutta eläinlääkärin näyttäessä huomasin kyllä itsekin luuston virheet.


Tiiti on ollut minun mussukka. Sen luonteessa oli omat haasteensa, mutta se oli silti niin rakas. Tiitistä ei ikinä pitänyt tulla minun koiraa. Se oli äidin jalostuskoiralupaus, jonka jalostushaaveet jäi pikkuhiljaa esiintyneen alusta-arkuuden takia. Vajaa vuosi sitten Tiitistä tuli vihdoin minun omani, kun se steriloitiin. Sitä ennen se oli ollut muutamia kuukausia aina minun luonani hoidossa, sillä äidin hermot eivät olleet parhaat elämää pelkäävän koiran kanssa. Tällä välin Tiitistä tuli minun mussukkani ja oli itsestään selvää, että sen halusin lunastaa omakseni sekä äidiltäni että Tiitin kasvattajalta. Sijoitussopimus purettiin steriloimalla koira ja pienestä länsigöötanmaanpystykorvasta tuli vihdoin minun omani.

Pieni punainen töpöhäntäinen unelma nukkuu nyt ikiunta. Tiiti sai nukahtaa minun syliini ja sain pyytää siltä anteeksi sitä, etten pystynyt sitä kaikelta maailman pahalta suojelemaan. Hyvin yritettiin voittaa pelottava maailma, mutta kipeän koiran kanssa päätin tämän olevan se paras voitto. Ei enää kipua eikä pelkoa. Tiitin elämässä on nyt kaikki hyvin. Helmi oli sitä toivottavasti vastassa sateenkaarisillalla ja on Tiitin tukena jos Tiitiä hirvittää.

Näin pienesti koostettuna Tiitin lonkat olivat siis rikki ja samoin selkä. Lonkat lähtivät ollen ainakin D, ehkä huonompikin. Selässä luultavasti LTV4. Viimeinen lannenikama liittyi Tiitillä ristiluuhun. Viimeinen rintanikama oli myös erilainen ja kylkiluu Tiitillä oli vain toisella puolella. Eläinlääkäri kertoi, että Tiiti on todennäköisesti kipeä ja että tulisi jatkossakin olemaan vielä kipeämpi. Suositteli minulle kipulääkitystä, johon en kuitenkaan voinut lähteä. En päivääkään olisi voinut elää sen kanssa miettien onko alusta-arkuus kipua.

Tämä oli minun viimeinen palvelus maailman parhaalle ystävälle. Kaikki kipu jäi nyt vaan minun harteille, mutta kaikki toivottavasti helpottaa aikanaan. Hyvää yötä Tiiti pieni suojelusenkeli.

Tässä vielä Tiitin röntgenkuvia. Kaikkia en viitsi laittaa, sillä niitä otettiin yhteensä 19 kappaletta enkä tiedä muutenkaan mitkä näistä kuvista olisi nyt hyödyllisintä laittaa. Tässä kuitenkin jotain. Jos joku haluaa nähdä erityisesti jotain kuvia, niin pyytämällä voin lisätä. Nyt en tiedä vain yhtään mitä laittaisin. Tiitiltä kuvattiin kyynärät, lonkat, polvet ja selkä. Tässä pari selkä kuvaa sekä Tiin lonkat ja kyynärät.


Tässä vielä loppuun pari kuvaa yhdestä aivan ihanasta mussukka-Tiitistä. Nämä kuvat on ottanut Oona Pesonen.