Nessa 27.3.2018 - 18.1.2021

Nessan lääkitys vaihdettiin viime kesänä ja se sai sen myötä taas enemmän hyviä päiviä, kuin huonoja päiviä. Hoitotasapainoa emme sen kanssa kuitenkaan saavuttaneet. Syksy oli meidän perheelle rankka muutenkin ja siihen päälle viikko kerrallaan koiran kanssa elämistä. Syksyllä Nessan kortisoniannosta jouduttiin alkaa laskemaan, sillä Nessalle alkoi tulla oireita cushingin taudista. Välillä Nessalla oli monta hyvää päivää viikossa, välillä oireilua oli enemmän.

Joulukuussa tunteet olivat asian suhteen vielä enemmän pinnassa. Olin toivonut, että vuoden loppuun mennessä tietäisimme saadaanko Nessa kuntoon vai ei - Nessa joko olisi tai ei olisi. Juttelin Nessan kasvattajan kanssa Nessan oireiluista ja pähkäilyistämme. Jäin seuraamaan koiraa ja jatkamaan eloa sen kanssa päivä kerrallaan. Vuosi vaihtui ja Nessa oli edelleen meidän kanssamme. Tammikuun puolivälin tienoilla huomasin siinä välillä aggressiivisia luonteenpiirteitä, jotka huolestuttivat minua. Välillä ajattelin kuvittelevani ne ja välillä taas olin varma siitä, että joku on huonosti. Kaikki riippui niin paljon päivästä - koiran vointi erityisesti. 

Sitten tuli tammikuun 18. päivä. Meidän päivä oli mennyt ihan normaalisti. Minulla oli vapaapäivä ja olin lähdössä koirien kanssa lenkille. Lapsikin taisi olla jo puettu, kun tajusin sen päivän tulleen mitä olin pelännyt ja odottanut. Nessa oli kipeä. Sen maha oli turvonnut, se vingahteli liikkuessaan ja maha oli selvästi tosi kipeä. Nessa ei löytänyt sille sopivaa asentoa lattioilta, sohvilta, sängyistä. Aina liikkuessaan se alkoi kiljua ja yritti venytellä ja helpottaa oloaan. Se oksenteli ja voi huonosti. Mietin, että mitä me nyt tehdään. Se päivä oli ihan äärettömän vaikea ja ne päätökset oli ihan äärettömän vaikeita. Tein kuitenkin yhden rohkeimmista päätöksistäni, kun päätin että Nessan ei tarvitse enää tuntea kipua. Olin sille sen velkaa.

Soitin meidän vakieläinlääkärille, joka sattui olemaan juuri silloin lomalla. Soittelin pariin muuhunkin eläinlääkäriin, enkä olisi halunnut viedä Nessaa mieseläinlääkärille. Se pelkäsi niitä sitä nykyä, miehiä siis, ja olisin halunnut edes sen pelon suoda siltä pois. Lopulta päädyin kuitenkin varaamaan ajan Seinäjoelta Eläinklinikka Takalasta, jonne saimme ajan päivän päätteeksi, vaikka täyttä olikin. Se oli oikein erinomainen päätös: eläinlääkäri kohtasi meidät hienosti ja sain sanoa rakkaimmalle rauhassa hyvästit.

Se päivä oli minulle ihan äärettömän rankka. Vaikka olin olevinaan valmistautunut siihen, että niin voi joskus käydä, se ei tehnyt siitä yhtään helpompaa. Nessa oli meidän perheenjäsen ja meille kaikille ihan äärettömän rakas. Sairaus oli muuttanut sitä tosi paljon, mutta se oli silti rakas ystävä. Yritin järjestellä Nessan lähetystä ruumiinavattavaksi Ruokavirastoon, mutta voin niin huonosti lopetuksen takia, että päädyin laittamaan Nessan tuhkattavaksi. Pari päivää lopetuksesta muutin mieleni kasvattajan kannustuksesta ja lähdin selvittämään onko Nessa jo tuhkattu vai vieläkö voisin saada sen lähetettyä pikapostina Helsinkiin. Samana päivänä Nessa haettiin jäisenä tuhkaamolta ja pakattiin kotona huolellisesti lähetystä varten. Seuraavana päivänä se matkasi Ruokavirastoon Helsinkiin.

Maaliskuun 17. päivä istuin iltasella sohvalla ja huomasin saaneeni sähköpostia aikaisemmin päivällä Ruokavirastolta. Itku silmässä avasin lausunnon ja jännitin, että löytyykö tuloksista jotain mikä tämän selittäisi. Siellä se lause kuitenkin oli. Ruumiinavauksessa oli löydetty krooniseen tulehdukselliseen suolistosairauteen liittyvät löydökset. Ruumiinavausraporttia lukemalla selvisi, että muutokset olivat lisääntyneet Nessan tähystyksen (joulukuu -19) jälkeen eikä Nessalla olleet lääkitykset olleet ainakaan kehitystä estäneet. Muutoksia oli tähystyksessä eniten mahalaukussa, mutta ruumiinavausraportissa niitä oli sekä mahalaukussa, ohutsuolessa ja paksusuolessa. Ohutsuolessa oli muistaakseni isoimmat muutokset. Ruumiinavauksen mukaan Nessalla oli siis IBD. Sitä eläinlääkäri jo kesällä väläytti vaihtoehtona, kun ultrassa suolistossa oli havaittavissa enemmän jotain turvotusta tjsp.

Nyt kun tätä postausta kirjoitan, niin Nessan lopettamisesta on kolme kuukautta aikaa. Meidän elämä ja arki on helpottanut ihan suunnattoman paljon. Kipeän koiran kanssa eläminen ja sen jatkuva seuraaminen ja huolehtiminen siitä oli todella rankkaa. Nessan sairauden mukanaan tuomat luonnemuutokset (mahdollisia kipumuutoksia) tekivät arjesta vielä enemmän kuormittavaa. Nessa oli ehkä maailman kaunein göötti, ainakaan itse en tule niin kaunista gööttiä enää omistamaan mitä se oli. Harmi, että geenilotossa kaikki muu menikin sitten pieleen.

Koska koiran elämä on hyvää ja elämisen arvoista?

Tuntuu väärältä, että minä olen se, jonka pitää leikkiä Jumalaa. Pitää päättää toisen puolesta, koska se elämä ei ole enää hyvää ja näin ollen elämisen arvoista. Toki näin käy aina, kun ottaa eläimen. Jonkun on tehtävä ne vaikeatkin päätökset toisen puolesta. Tämä on varmaan se ikävin puoli eläimen omistamisessa.

Kun istun lattialla leikkimässä lapsen kanssa, Toivo voi käydä tervehtimässä meitä ja antamassa pusut. Dansku käy heiluttamassa häntää ja haistelemassa vauvan vaippaa - nam, löytyisikö kakkaa. Mitä tekee Nessa? Nessa makaa jossain, en tiedä missä. Nessalla on taas huono päivä. Niitä on liian paljon ja liian usein.

Jos koiralla on kuitenkin hyviä päiviä, paljon, mutta huonojakin, tuntuisi väärältä tehdä sen elämän päättävä päätös. Voi kunpa sen ei tarvitsisi olla minä, joka näistä asioista päättää. Kunpa joku päättäisi puolestani.

Hyvinä hetkinä Nessa on kyljessä rapsutettavana 24/7 ja välillä haastaa vauvaa leikkimään lattialla, antaa rapsuttaa ja pussailee. Varastaa vauvan leluja ja juoksee niiden kanssa lattialla. Minua harmittaa, kun Nessa käy pureskelemassa jonkun vauvan lelun, mutta samaan aikaan olen iloinen siitä, että paikalla on hyvinvoivempi koira. Sitten, kun joku vaivaa, se eristäytyy. Välillä se nuolee pyllyä, välillä lattiaa, välillä jotain muuta. Välillä se makaa vain kippurassa. Huomasin kuun alussa, että Nessasta on tullut taas hetkittäin surullinen koira. Tuli ihan paha mieli. En tiedä koska muutos on tapahtunut, mutta pahaa tekee. Joulukuussa ennen tähystystä kerroin eläinlääkärille surullisesta koirasta, joka ei ole oma itsensä. Jossain kohtaa lääkityksiä se surullinen koira katosi, mutta nyt näen sen aina välillä.

Hiljan olen havahtunut siihen, että minun on todellisuudessa hankala määrittää sitä, minkälainen on Nessa. Minkälainen on se oikea Nessa, mikä on sairauden tuomaa ja mikä on lääkityksen tuomaa. Onko tuolla jossain kaiken alla vielä jonkunlainen oikea Nessa olemassa vai onko tämä uutta oikeaa? Olen todella ristiriitaisissa fiiliksissä itseni kanssa.

Kirjasin muistilistaa huomisen eläinlääkärikäyntiä varten: vatsaoireet (limaiset ulosteet, satunnainen oksentelu, närästys ts asioiden, pyllyn, tassujen nuoleminen), surullinen eristäytyvä koira, reaktiivisuus, kipukohtaukset/koiran huono olo.. Omat ja varmasti koirankin voimavarat on välillä loppu.

Hiljaa yksikseni yritän myönnyttää minulle sen todellisuuden, että tämä voi olla Nessan viimeinen kesä. Viimeinen vuosi. Jotain täytyisi tapahtua, että koiran hyvinvoinnin taso oleellisesti nousisi. Mitä ikinä päättääkään, ei jossittelusta varmaan pääse eroon. En tiedä mikä olisi tässä tilanteessa oikea ratkaisu ja mikä väärä ratkaisu. Nessan sairautta ei ole tällä hetkellä saatu hoitotasapainoon enkä tiedä saadaanko edes. Se on vaan niin äärettömän surullista.

Vuosi sitten tämä kaikki on alkanut, alkujaan pienen närästelyn muodossa. En tiedä voisiko olla mahdollista, että Nessan haimakin on ärtynyt uudelleen. Huomenna menemme tapaamaan eläinlääkäriä Jyväskylään ja saadaan asiat ehkä johonkin järjestykseen.

Nessan lääkityksen vaihto

Nessa on edelleen oireillut jonkun verran närästyksellä/vatsaoirein. Sen lisäksi olen puhunut eläinlääkärin kanssa mahdollisista sairauden/lääkityksen mukanaan tuomista luonteenmuutoksista. Nessan reaktioherkkyys on jotenkin tosi käsittämätöntä. Nessaa siirretään tällä hetkellä kortisonilääkitykseltä siklosporiinilääkitykselle (Atopica). Kortisonista ei saatu lopulta haluttua apua, sen nostoista ja laskuista huolimatta. Tästä syystä kokeillaan toimisiko siklosporiini paremmin Nessan sairauden hallintaan. Atopicassa on myös haittavaikutuksensa, mutta niiden ei pitäisi olla yhtä "pahoja" kuin kortisonista saadut.

Nessa on syönyt kortisonia yli 5 kuukauden ajan ja minua kieltämättä jännittää tosi paljon kortisonin lasku ja poisjättö. Syyllistin alkuun itseäni siitä, että miksi takerrun Nessan pieniin oireisiin, otan yhteyttä sen eläinlääkäriin ja olen valmis vaihtamaan lääkitystä. Tämän olen antanut itselleni anteeksi. En minä voi tietää, kuinka pahoilta ne pienetkin oireet koirasta tuntuvat ja kuka muu siitä huolehtisi, jos en minä?

Olen käynyt paljon erilaisia vaihtoehtoja mielessäni, mitä tehdä Nessan kanssa. Jokainen vaihtoehto on mielestäni tosi negatiivinen. Paitsi se, että Nessan lääkitys tepsii ja kaikki muuttuu hyväksi taas yhtäkkiä. On jotenkin karua käydä näitä asioita läpi mielessään reilu 2-vuotiaan koiran kanssa. Tämä on jotenkin ihan järkyttävän vaikeaa itselleni ja olen joutunut opettelemaan antamaan anteeksi näille ajatuksilleni. Tämä on ollut paljon koiran hyvinvoinnin, ominaisuuksien sekä omien voimavarojen puntarointia.

Tällä hetkellä mennään Nessan kanssa päivä kerrallaan ja nyt katsotaan kuinka uusi lääkitys siihen

vaikuttaa. Viimeistään heinäkuussa meillä on kontrollikäynti eläinlääkärin luokse. Nessan sterilointi on minulla aika päällimmäisenä harkinnassa. Jos siklosporiinilääkitys toimii Nessalla, niin siirrän sen EJ-rekisteriin ja yritetään hakea poikkeuslupaa kennelliiton alaisia näyttelyitä ja kilpailuja ajatellen. Poikkeuslupa on mahdollista saada siklosporiinilääkitykselle, mikäli sitä käytetään atopiaan tai muihin iho-ongelmiin. En tiedä onko sitä mahdollista saada autoimmuunisairauden kanssa, mutta aion yrittää asiaa mikäli tilanne tulee mahdolliseksi.

Metsässä juokseminen on sen lempipuuhaa, minkäpä koiran ei! Siitä pienestä pennusta on kasvanut lopunkaiken hyvin kuuliainen koira ja on tilanteesta huolimatta hyvin rakas.

Dansku 8v

Danskusta tuli huhtikuun alussa mummokoira! Se täytti siis 8 vuotta ja saavutti veteraani-iän. Jotenkin haikeaa, että sekin on jo niin "vanha". KoiraNetin tilastojen mukaan saksanpaimenkoirien keskimääräinen elinikä on 8 vuotta ja 0 kuukautta. Tosi vähän, kun ajattelee että gööteillä sama luku on 10 vuotta ja 11 kuukautta, lähes 3 vuotta enemmän. Toivotaan Danskulle vielä paljon elinvuosia, onhan se kuitenkin pysynyt ainakin tähän asti (kop kop kop) aivan terveenä.

Nyt lähiaikojen kuulumisista sen verran, että Lempillä on alkanut sen toinen juoksu ja mikäli sama kierto pysyy, niin pentusuunnitelmia mietitään sitten vuoden päästä. Tästä juoksusta sitä ei siis astuteta eikä syksyllä ole näillä ajatuksin odotettavissa seuraavaa juoksua. Sillä on 11 kuukauden juoksuväli, joka on ihan huikea! Toivoisin samanlaista ihan kotona asuvillekin koirille, 11 kuukautta olisi paljon kivempi sekalaumassa kuin 6 kuukautta.

Alma (Ihanhelmi Aito Frendi) on ollut meillä nyt viikon lomailemassa. Ihanhelmi E-pentue on toivottavasti laitettu alulle nyt useammalla onnistuneella astutuksella. Toivo astui Alman 4 kertaa juoksun aikana ja toivotaan, että sillä olisi laitettu tilaukseen pentuja. Alma on meillä lomailemassa vielä 1,5 viikkoa ennen kotiinpaluuta ja sitten aletaankin jännittää ultraa.

Alma ja Toivo lenkillä

Danskun eläinlääkärikäynti

Danskulle oli eiliselle päivälle aika varattuna Eläinklinikka Takalaan Seinäjoelle. Dansku oli muutaman kerran kuukausi sitten kankea treenin tai irtiolon jälkeen ja koska minä olen hyvin varovainen tällaisten asioiden suhteen, lopetettiin treenaaminen ja irtiolo pitkälti siihen. Pidin sille muutaman päivän kipulääkekuurin ja jonkun verran enemmän lepoa. Kerran sen jälkeen Dansku on päässyt juoksemaan metsään gööttien kanssa, mutta muuten se on saanut olla hihnassa. Se ei ole oireillut sen koommin, mutta halusin selän röntgenkuvat, jottei minun tarvitse jossitella asiaa koskaan enää. Mieleen jää helposti mörkö ja sitä kyttää vainoharhaisena jokaista liikahdustakin.

Selästä otettiin kolme röntgenkuvaa, joissa löytyy kahdesta nikamavälistä pienet spondyloosipiikit. Samat piikit löytyivät sieltä 2,5 vuotta sitten otetuissa kuvissa. Toinen niistä on edelleen hyvin pieni, juuri löydettävissä. Toinen vähän isompi, mutta pieni sekin silti. Ei mitään muuta. Se helpotuksen tunne, minkä sain sinä hetkenä, oli jotain todella huojentavaa! Olin pelotellut itseäni siitä, että entä jos sen selkä onkin täynnä spondyloosia. Ei ole eikä tule todennäköisesti ikinä olemaankaan. Ihanaa.

Syksyllä Dansku kävi hammasröntgenissä ja hammaskiven poistossa. Silloin todettiin, että kaksi etuhammasta täytyisi poistaa. Minulla on ollut pieni morkkis siitä, että Danskun hammashuoltoon varatut rahat menivät silloin Nessan eläinlääkärikäynteihin ja Danskun hammashuolto joutui jäädä odottamaan tulevaisuutta. Eiliseen eläinlääkärikäyntiin yhdistettiin sitten Danskun kahden etuhampaan poisto! Ne olivat pahiten kuluneet ja niissä oli juurikanavayhteys avoinna. Nyt ne ovat onneksi poissa!

Dansku saa nyt muutaman päivän kipulääkettä hampaidenpoiston johdosta ja kunhan siitä ollaan toettu, niin saadaan elää elämää just niin kuin halutaan. Oon onnellinen. Minun maailman paras saksanpaimen.

Nessa 2v

Maailman söpöin Nessa juhlii nyt 2v synttäreitään! Tuntuu, että siitä on pieni ikuisuus kun Toivo kävi lemmenlomalla Ellinsä luona ja lopputuloksena syntyi 9 ihanaa pientä pentua ja sitten jännitettiin kuka niistä muuttaisi meille. Pitäisi yrittää ottaa Nessasta uusi rakennekuva.

Tämä taitaa olla tuorein rakennekuva pikkuprinsessasta!

Sitä pitää itsestään selvänä, että koira näkee 2v päivänsä eikä siihen mennessä olla juuri keretty sairastelemaankaan. Minun mielessäni vilkkuu kuitenkin syksy ja se, kuinka itkua tihrustaen mietin, koska on oikea aika lopettaa koira. Se aika ei ollut vielä tänä talvena, mutta kyllä tämä asia kieltämättä välillä pyörii mielessä ja mietin kuinka pitkäikäinen koira Nessa tulee olemaan.

Nessa oli syksyllä tosi kipeä. Kun se eräskin aamu oli oksentanut 11 kertaa ennen eläinlääkärin vastaanotolle pääsemistä, ei ollut itku kaukana. Sitten kun oksentelusta päästiin, niin iski yli viikon kestävä ripuli ja yötäpäivää tunnin välein ulkona ramppaus. Myös oma jaksaminen pienen lapsen ja kipeän koiran kanssa oli todella koetuksella. Onneksi tällä hetkellä tilanne on paljon vakaampi.

Nessa on ainoa minun kotona asuvista koiristani, joka on vakuutettu. Sitä en ole katunut yhtään, sen vakuutus on jo kahdessa vuodessa maksanut itsensä takaisin. Tulevat koiratkin tulevat saamaan vakuutuksen ainakin ensimmäisiksi vuosikseen, on se halpaa verrattaen siihen paljonko Nessankin eläinlääkärilaskut olisivat tulleet nyt jo maksamaan. Vähän mainostaen, meillä vakuutus on ifillä ja siellä on palvelu pelannut aina erinomaisesti ja korvauspäätökset on tehty ripeällä tahdilla.

Vielä kesällä tutkin innoissani näyttelykalenteria ja katsoin, että mikä näyttely voisi olla Nessan valioitumisnäyttely. Tällä hetkellä näyttelykalenterit on kuitenkin hylätty kokonaan enkä uskalla edes haaveilla siitä, koska me päästäisiin käymään kehässä - vai päästäänkö enää ikinä. Nessa syö kortisonia toistaiseksi ja se valitettavasti poissulkee näyttelykäynnit. Kortisonilla on muistaakseni 2 viikon varoaika näyttelyihin ja sellaista aikaa Nessa ei ainakaan lähitulevaisuudessa voi olla ilman kortisonia. Harmi, sillä Nessa on kuitenkin tosi nätti koira ja se olisikin voinut olla mahdollista hakea valioksi piankin 2v-päivän jälkeen. Välillä innostun ajatuksista ulkomaan näyttelyiden suhteen, mutta sitten tajuankin taas, ettei kotona edes ole näyttelykoiraa sellaista varten. Tällä hetkellä toisaalta ei näyttelyitä tai mitään muutakaan ole tiedossa lähitulevaisuudessa, kun vallitsevan koronatilanteen tähden ne on peruttu tai siirretty. Sen puolesta harmittaa kyllä asteen vähemmän!

Kuluneen vuoden aikana Nessan käytös on muuttunut tosi paljon. Se on varmasti aikuistunutkin vuoden takaisesta ajasta katsottuna. Silti siitä on tullut myös äärimmäisen helposti kaikkeen reagoiva ja suunnattoman paljon ääntään rakastava koira. Toivoin, että sen suuri ympäristöön reagointi olisi helpottanut, kun lääkitystä saadaan kuntoon. Olen lukenut samankaltaisesta käytöksestä koirilla, joilla on ollut samankaltainen autoimmuunisairaus mikä Nessalla ja että huonoimpina hetkinä koirat ovat oireilleet samaan tapaan. Tämä ei kuitenkaan ole meillä toiminut. Siis on varmaan todettava, että tällainen on meidän Nessa.

Ollaan innostuttu Nessan kanssa paljon tokosta ja saatu sitä kautta varmasti parannettua meidän välistä suhdetta huomattavasti. Kun otin Nessan, minulla oli toive siitä, että saisin tehtyä siitä minulle tokoonkin harrastuskaveria. Tällä hetkellä näyttäisikin siltä, että se on meille molemmille kiva höntsäilyharrastus. Pilkuntarkkaan ei tehdä mitään, kunhan puuhaillaan jotain ja tehdään omaksi iloksi. Nessa rakastaa puuhata yhdessä ja mikä olisikaan sen kivempaa, kuin puuhata koiran kanssa, joka itsekin pitää siitä.

Olen oppinut Nessalta paljon ennakointia ja itsehillintää. Edelleen joudun välillä muistuttamaan itselleni, että sen kanssa tarvitsee olla maltillinen eikä asioissa kannata hoppuilla. Nämä asiat saa kuitenkin oppia ihan kantapään kautta viimeistäänkin. Jossain kohtaa hävetti kulkea sen kanssa ulkona, kun se löysi mörköjä ihan kaikesta (ihmiset, koirat), mutta nykyään osaan olla välittämättä siitä mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Haukku ei vahingoita ketään ja tilanne on ohi hyvinkin nopeasti. Olen oppinut hyväksymään niitä asioita, joita en pysty sen käytöksessä muuttamaan - ainakaan tulistumalla sille siinä hetkessä.

Kaikista Nessan luonteenheikkouksista huolimatta siinä on myös paljon hyvää ja se on avannut minun silmiäni reaktiivisen koiran kanssa elämisestä. Sen reagointikynnys asioihin on todella matala ja olen antanut sen itselleni anteeksi - se ei ole minun vikani, ei koiran vika, ei ympäristön vika. Huonoa tuuria. Nessan kohdalla uskoisin reaktiivisuuden liittyvän pelkoon, vaikka se ei suoranaisesti ainakaan kyllä ole mikään tyypillinen pelokas koira. Ehkä se on osoittanut sellaista käytöstä joskus ja tämä on se lopputulos mihin olemme valitettavasti päätyneet.

Nessa on meidän tyttäremme kanssa aivan ihana! Se hakeutuu aina kainaloon ja haluaa olla oikein lähellä. Sitä saa rapsuttaa, sen tassuja saa maistaa ja silti se tulee aina uudelleen ja uudelleen viereen. Kun neiti herää päiväuniltaan, niin minulla on aina karvainenkin kaveri mukana hakemassa sitä nukkumasta. Nessa rakastaa läheisyyttä ja se on selvästi oivaltanut, että sitä voi pikkuihmiseltäkin saada.

Göötti ja noutokapula

Yllämainittu aihe on ollut minulle aina vähän haastava. Teoriassa tiedän, kuinka lähteä työstämään aihetta, mutta se on ollut tosi vaikea työstettävä. Katselin Koirakoulu Raikun Walk-in Toko -ryhmän ohjelmasta, että tiedossa oli sunnuntaille noutokapulaharjoitteita. Mietin onko ajan haaskausta mennä Nessan kanssa sinne, mutta ajatus oli, että ainakin se pääsee näkemään muita koiria. Me ihmiset ollaan pari viikkoa sairastettu, niin jäänyt kaikki tekeminen vähän vähemmälle.

Raikussa Nessa yllätti minut hyvin nopeasti. Lähdettiin naksuttelemaan sen kanssa siitä, että kapulaa kosketaan. Se sujui hyvin hienosti. Vahvistin kuitenkin kerran vahingossa tassun nostamista samaan aikaan, joten siitähän Nessan riemu repesi, kun pääsi antamaan tassua noutokapulalle. Tämä saatiin onneksi kitkettyä nopeasti pois, kun kriteeri oli koskea noutokapulaa ja pitää tassut maassa. Nessa muutaman kerran tarjosi kapulan ottamista suuhun, joten kriteeriä muutettiin.

Seuraavaksi vaadittiin kapulan ottamista suuhun, niin että minä kuitenkin pidin sen kädessäni. Se sujui myös oikean hienosti ja kapulan tökkimiset jäi nopeasti pois. Tästä pääsimme etenemään siihen, että kun Nessa ottaa kapulan, minä päästän irti ja Nessa pitää kapulaa. Sitä kautta lähdetään kotonakin naksuttelemaan niistä pienistä hetkistä kun Nessa pitää kapulaa ja haetaan kestoa sille toiminnalle. Jossain kohtaa mukaan otetaan myös istuminen. Alokasluokassahan on liikkeenä kapulan pitäminen istuen joko edessä tai perusasennossa vieressä.

Minulle jäi tästä tosi positiivinen mieli ja uskon, että Nessa oppii kapulan pidon. Ehkä tämä oli joku opetus myös minulle itselleni, ettei pitäisi luoda mitään ennakkoluuloja ja toimia niiden mukaan. Toivo rakastaa noutokapulaa, joskus se oli varastanut sellaisen yksinollessaan ja leikkinyt sillä järsien sen kauniiksi. Toivo leikkii paljon leluilla ihmisen kanssa ja ilman, Nessa sen sijaan ei juurikaan leiki ihmisen kanssa. Muiden koirien kanssa se voi leikkiä, mutta yksinkään ei juurikaan.

Noutokapulajuttujen lisäksi tehtiin Raikussa myös seuraamista ja temponvaihdoksia siinä. Nessan seuraaminenhan on käytännössä namikäden seuraamista, mutta tuollainen häiriössä puuhastelu oli ihan mukavaa. Ja Nessa niin tykkää kaikesta. Välillä itse toivoisin, että olisi jotain muuta palkkaa kuin niitä erikoisnappuloita, mutta kaikki aikanaan.

Nessalle on tosi vaikeaa toimia muiden koirien kanssa samassa tilassa samaan aikaan. Se on salamana valmis reagoimaan johonkin mitä muut koirat tekee ja on vähän epäluuloinen niiden suhteen. Raikussakin pariin kertaan huomasin sen tunnetilan muutokset niin, että olisi ollut tyhmää jankata mitään sen enempää. Siitä tuli jotenkin pälyilevä eikä se halunnut lähteä peliin enää niin mieluusti mukaan. Se pääsi niistä tilanteista lopulta yli, mutta silloin sitä selkeästi ahdisti siinä tilassa joku tosi paljon.

Nessan kortisoniannos on muuten laskusuunnassa! Toistaiseksi mennään vielä oireetta, vaikka yli viikon syönyt jo pienempää annosta. Toivottavasti tämä suunta jatkuu eikä oteta takapakkia. Eron pissahätien suhteen huomaa ainakin jo, enää ei tarvitse ihan koko aikaa laskea koiraa pissalle.